Tietoa Torreviejasta2018-05-21T19:08:45+00:00

Costa Blancan

Torreviejasta

Torreviejan rauhallinen pikkukaupunki sijaitsee Costa Blancalla noin 50 km Alicantesta etelään (Skandinaavinen koulu sijaitsee noin 5 kilometriä Torreviejasta etelään). Kaupungin maantieteellinen sijainti on monella tapaa ihanteellinen. Torreviejasta pääsee autolla Alicanten kansainväliselle lentokentälle noin 40 minuutissa ja Murcia-San Javierin lentokenttä sijaitsee noin 30 minuutin ajomatkan päässä. Valenciaan ajaa moottoritietä noin kahdessa tunnissa. Madridiin pääsee noin 5-6 tunnissa. Vehreä Andalusia etelässä ei ole myöskään tavoittamattomissa ja sinne voi helposti ajaa viikonloppumatkalle.

Torrevieja sai nimensä vuonna 1803. Silloin se oli vielä pieni kalastajakylä, jossa oli hyvin vähän asukkaita, sekä torni, josta kylä sai nimensä (vanha torni, la torre vieja). Kylä alkoi kuitenkin kasvaa nopeasti alueen suolateollisuuden alettua käyttää Torreviejan satamaa suolan kuljetukseen. 1900-luvun lopulla alkoi “turistien invaasio” Pohjois- ja Itä-Euroopasta sekä suurista Espanjan kaupungeista kuten Madridista. Torrevieja on nykyään yksi  Euroopan suurimpia suolan tuottaja ja suolateollisuus onkin matkailun lisäksi kaupungin merkittävä elinkeino.

Torrevieja tunnetaan muualla Euroopassa suosittuna matkakohteena, jossa monilla espanjalaisilla ja muilla eurooppalaisilla on loma-asunto. Alueella on suhteellisen vähän hotelleja, vaikka Torrevieja on tyypillinen aurinko- ja rantakohde. Torreviejan kohdalla voidaan puhua ns. “erityismatkailusta”, sillä loma-asuntojen omistajat käyttävät asuntojaan yleensä vain osan aikaa vuodesta. Kesäisin nämä asunnot ovat pääsääntöisesti varattuja, mutta syyskuusta toukokuuhun jopa 40 prosenttia asunnoista on tyhjinä, jolloin tarjontaa vuokrattavista kohteista on runsaasti.

Joidenkin arvioiden mukaan Torreviejassa asuu noin 100 000 ihmistä syyskuusta toukokuuhun. Kesäkuukausien aikana asukasmäärä moninkertaistuu espanjalaisten lomanviettäjien ansioista. On kuitenkin selvää, että Torrevieja on käynyt läpi todellisen väestöräjähdyksen, sillä vuonna 1975 Torreviejan asukasluku ylitti tuskin 12 000 asukasta.

Torreviejassa on säilynyt turismista huolimatta aito espanjalainen tunnelma. Se on erinomainen paikka asua, ja siksi monet ovat valinneet tämän kaupungin nauttiakseen hyvästä ilmastosta sekä rauhallisesta ja leppoisasta elämänmenosta. Torrevieja on myös erityisesti lapsiperheille sopiva lomanvietto – ja asuinpaikka.

Lisätietoa, koulumaksut ja hakeminen kouluun
Tillbaka / Takaisin

Lukuvuosi

Täältä löydät lukuvuoden alkamis- ja päättymispäivät sekä lomapäivät.

Uutisblogi

Blogistamme voit seurata mitä koulussa tapahtuu.

Olemme mukana Vihreä lippu –ohjelmassa!

Vihreä lippu on kestävän kehityksen ohjelma ja kansainvälinen kasvatusalan ympäristömerkki.

Tätä mieltä me olemme

Lomalla kouluun?

Voit opiskella koulussamme myös lukukautta lyhyemmän ajanjakson ajan ns. vierailijaoppilaana. Ota yhteyttä niin kerromme lisää.